28. helmikuuta 2012

Kinderpiirakka

Sain maistaa ystäväni luona ihan täydellisen hyvää suklaista piirakkaa. Tämä vie voiton mokkapaloille ja Mudcakelle. Kannattaa kokeilla, jos haluaa maistaa kunnon suklaista ja kaloririkasta herkkua. :)

 

Kinderpiirakka 

4,5dl sokeria
3 3/4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1 1/2tl vaniljasokeria
4 1/2rkl kaakaota
225g sulaa voita
2dl kylmää vettä
3 munaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää keskenään sekoitetut sulatettu voi, kylmä vesi ja munat. Paista 175 asteessa, uunin keskitasossa n. 30min.
Jäähdytä pohja hyvin. Valmista seuraavaksi voikiisseli.

225g sulaa voita
225g tomusokeria
1 keltuainen
2tl vaniljasokeria
Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä piirakkapohjan päälle. Laita piirakka jääkaappiin kovettumaan. Kun voikiisseli on kovettunut valmista kuorrute.

100g voita
75g tummaa suklaata
75g maitosuklaata
Paloittele suklaat kuumaan vesihauteeseen, kun suklaat on hieman sulanut lisää voi. Sulata tasaiseksi miedolla lämmöllä.
Kaada lopuksi hieman jäähtynyt kuorrute piirakan päälle ja tasoita.

Ihania herkutteluhetkiä!



24. helmikuuta 2012

Vaunusuoja beige kruunu

 
Kaunis vaunusuoja suojaa tuulelta, sateelta, lumelta ja auringolta.
Suoja kiinnitetään sivuista tulevalla kuminauhalla. 
Vaunusuoja sopii lähes kaikkiin vaunuihin. 
Vaunusuojaa voi myös käyttää turvakaukalossa.
Tilauksen yhteydessä voimme vielä tarkistaa vaunun mitat.
Toinen puoli vaunsuojasta on valkoinen. Kruunu on painettu käsin.

Hinta: 24,-

Vaunusuoja tähdellä (beige ja musta)


Kaunis vaunusuoja suojaa tuulelta, sateelta, lumelta ja auringolta.
Suoja kiinnitetään sivuista tulevalla kuminauhalla. 
Vaunusuoja sopii lähes kaikkiin vaunuihin. 
Vaunusuojaa voi myös käyttää turvakaukalossa.
Tilauksen yhteydessä voimme vielä tarkistaa vaunun mitat.

Vaunusuoja on saatavana beigenä tai mustana valkoisella tähdellä. 
Toinen puoli vaunsuojasta on valkoinen. Tähti on painettu käsin.

Hinta: 24,-
Facebook-tykkääjille 20,-

22. helmikuuta 2012

Helmiäistä ja särövuorikristallia - Pärlemor och Krackelerad kristall

Rannekoru valkoisilla helmiäislasihelmillä 
sekä kirkkailla särövuorikristalleilla.
Hinta 20,-

Armband med pärlemor och ljusa krackelerade kristaller.
Pris 20,-

 

20. helmikuuta 2012

Pitkä kaulakoru valkoisilla makeanvedenhelmillä - Långt halsband med vita sötvattenspärlor

Kaulakoru on valmistettu valkoisista makeanvedenhelmistä ja fasettihiotuista lasihelmistä.
Riipuksena Love-rinkula.
Koko korun pituus 92 cm
 Hinta 36,-
 
Halsbandet är tillverkat av vita sötvattenpärlor och fasettglaspärlor.
Smycket Love-ring
Längden pä halsbandet 92 cm
 Pris 36,- 



19. helmikuuta 2012

Vaunusuoja beige tähti

Kaunis vaunusuoja suojaa tuulelta, sateelta, lumelta ja auringolta.
Suoja kiinnitetään sivuista tulevalla kuminauhalla. 
Vaunusuoja sopii lähes kaikkiin vaunuihin. 
Vaunusuojaa voi myös käyttää turvakaukalossa.
Tilauksen yhteydessä voimme vielä tarkistaa vaunun mitat.
Toinen puoli vaunsuojasta on valkoinen. Tähti on painettu käsin.
Hinta: 24,-
Facebook-tykkääjille 20,- 

Palmikkosukat - Yllesockor med flätor

Materiaali:  Novita 7-veljestä
75% villa / 25% polyamidi
Pesuohje: konepestävä 40°C
Saatavana myös muissa väreissä
Hinta 40,-

Materiaal: Novit 7-veljestä
75% ylle / 25% polyamid
Maskintvätt  40°C
Vi tillverkar sockorna även i andra färger.
Pris 40,-

17. helmikuuta 2012

Vaunusuoja musta tähti

 
 Kaunis vaunusuoja suojaa tuulelta, sateelta, lumelta ja auringolta.
Suoja kiinnitetään sivuista tulevalla kuminauhalla. 
Vaunusuoja sopii lähes kaikkiin vaunuihin. 
Vaunusuojaa voi myös käyttää turvakaukalossa.
Tilauksen yhteydessä voimme vielä tarkistaa vaunun mitat.
Vaunusuoja on saatavana beigenä tai mustana valkoisella tähdellä. 
Toinen puoli vaunsuojasta on valkoinen. Tähti on painettu käsin.
Hinta: 24,-
Facebook-tykkääjille 20,- 

13. helmikuuta 2012

Vaunusuoja Plain (beige-musta)

Kaunis vaunusuoja suojaa tuulelta, sateelta, lumelta ja auringolta.
Suoja kiinnitetään sivuista tulevalla kuminauhalla. 
Vaunusuoja sopii lähes kaikkiin vaunuihin. 
Vaunusuojaa voi myös käyttää turvakaukalossa.
Tilauksen yhteydessä voimme vielä tarkistaa vaunun mitat.
Vaunusuojan toinen puoli on musta ja toinen puoli on beige.

Hinta: 24,-
Tarjouksessa Facebook-tykkääjille: 14,- 

12. helmikuuta 2012

Vaunusuoja vaaleansininen kruunu

 Kaunis vaunusuoja suojaa tuulelta, sateelta, lumelta ja auringolta.
Suoja kiinnitetään sivuista tulevalla kuminauhalla. 
Vaunusuoja sopii lähes kaikkiin vaunuihin. 
Vaunusuojaa voi myös käyttää turvakaukalossa.
Tilauksen yhteydessä voimme vielä tarkistaa vaunun mitat.
Toinen puoli vaunsuojasta on valkoinen. Kruunu on painettu käsin.

Hinta: 24,-
Tarjouksessa Facebook-tykkääjille: 14,- 
!

11. helmikuuta 2012

Vaunusuoja vaaleansininen tähti


Kaunis vaunusuoja suojaa tuulelta, sateelta, lumelta ja auringolta.
Suoja kiinnitetään sivuista tulevalla kuminauhalla. 
Vaunusuoja sopii lähes kaikkiin vaunuihin. 
Vaunusuojaa voi myös käyttää turvakaukalossa.
Tilauksen yhteydessä voimme vielä tarkistaa vaunun mitat.
Toinen puoli vaunsuojasta on valkoinen. Tähti on painettu käsin.

Hinta: 24,-
Tarjouksessa Facebook-tykkääjille: 14,- 

10. helmikuuta 2012

Vaununsuoja vaaleanpunainen kruunu

 Kaunis vaunusuoja suojaa tuulelta, sateelta, lumelta ja auringolta.
Suoja kiinnitetään sivuista tulevalla kuminauhalla. 
Vaunusuoja sopii lähes kaikkiin vaunuihin. 
Vaunusuojaa voi myös käyttää turvakaukalossa.
Tilauksen yhteydessä voimme vielä tarkistaa vaunun mitat.
Toinen puoli vaunsuojasta on valkoinen. Kruunu on painettu käsin.

Hinta: 24,-
Tarjouksessa Facebook-tykkääjille: 14,- 

Sydänleivokset


Päätimme leipoa lasten kanssa kylmänä pakkaspäivänä. Ohje on helppo ja lopputulos herkullinen. Ystävänpäivän lähestyessä teimme  leivoksista piparkakkumuotilla sydämen muotoiset.

Aleksanterinleivokset

200g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
n. 250g vadelmamarmeladia
Kuorrutus:
n. 500g tomusokeria
n. 1 dl nestettä (kuumaa vettä ja maun mukaan sitruunamehua)
punaista elintarvikeväriä

  1. Hiero rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna.
  2. Sekoita keskenään leivinjauhe ja vehnäjauhot. Siivilöi jauhot vaahdon joukkoon ja sekoita taikinaksi.
  3. Anna vetäytyä kelmun alla viileässä vähintään puolisen tuntia.
  4. Kaaviloi taikina tasaiseksi uunipellile leivinpaperin päälle.
  5. Paista 175°C:ssa n. 15 min. Jäähdytä levy ennen täyttämistä.
  6. Leikkaa levy kahtia ja levitä pohjalevylle kerros marmeladia. Aseta toinen levy päälle.
  7. Tee kuorrutus: Mittaa tomusokeri kulhoon ja sekoita kuuma sitruunamehu/vesi pieninä erinä joukkoon, kunnes seos on paksuhkoa kiiltävää tahnaa. Värjää kuorrutus vaaleanpunaiseksi.
  8. Levitä kuorrutus ohuena kerroksena leivoslevylle kuumaan veteen kastetulla veitsellä. Kuorrutuksen jähmetyttyä leikkaa terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi leivoksiksi.

9. helmikuuta 2012

Vaunusuoja vaaleanpunainen tähti

 Kaunis vaunusuoja suojaa tuulelta, sateelta, lumelta ja auringolta.
Suoja kiinnitetään sivuista tulevalla kuminauhalla. 
Vaunusuoja sopii lähes kaikkiin vaunuihin. 
Vaunusuojaa voi myös käyttää turvakaukalossa.
Tilauksen yhteydessä voimme vielä tarkistaa vaunun mitat.
Toinen puoli vaunsuojasta on valkoinen. Tähti on painettu käsin.

Hinta: 24,-
Tarjouksessa Facebook-tykkääjille: 14,- 

6. helmikuuta 2012

Alla hjärtans dag

Moster Johannas läckra Kladdkaka
2 ägg
3 dl socker
1 tsk vaniljsocker
1/5 tsk salt
4 msk kakao
1,5 dl vetemjöl
1 dl smält smör

Blanda allt ihop, stek i en smörd form (ca 20 cm i diameter) i 200 C 10-15 minuter.